Tavoitteen seuranta

Tavoitteenani on rakentaa vuoteen 2032 mennessä miljoonan euron sijoitusvarallisuus, jonka  olisi tarkoitus taata taloudellinen riippumattomuus. Tavoite on mahdollista saavuttaa, mikäli kykenen saamaan vuosittain 10 % oman-pääoman tuoton ja sijoittamalla kuukausittain 1 000€ uutta omaa-pääomaa.

Käytän laskelmieni pohjana 4%-säännöstä (4% safe withdrawal rate) konservatiivisempaa 2,8%-sääntöä, joka huomioi myös verovaikutuksen. Täten 1milj. euron salkku tuottaisi vuodessa nettona 28 000€, eli 2 333 euroa kuukaudessa. Nykyisessä elämäntilanteessani minulle riittäisi noin 1800 euron tulot, joiden kattamiseksi tarvittaisiin noin 800 000 euron arvoinen sijoitussalkku.

Taulukon ennuste on laskettu siten, että salkun nykyisen netto markkina-arvon odotetaan kasvavan 10% vuodessa ja uutta pääomaa lisätään tavoitteen mukaisesti 1000 euroa kuukaudessa. (Taulukossa esiintyvät summat ovat siis netto-arvoja, eli niistä on vähennetty sijoitusvelan osuus kokonaan pois!) 



Tavoite
Toteutunut arvonkehitys
Salkun ennustettu kehitys (10%-vuosituotto + 1000€/kk)
Salkun ennustettu kehitys (10%-vuosituotto, ilman lisäsijoituksia)

3 kommenttia:

  1. Oletko tehnyt ns. backtestingin menetelmällesi? Oletko siis tarkistanut, että kyseisen tuotto on mahdollista niillä metodeilla ja strategioilla, joita sinulla on käytössä. Itse suhtaudun skeptisesti ajatukseen, että passiivisella sijoittamisella jossa salkkua tarkistetaan kerran vuodessa tms. päästäisiin 10% vuosittaiseen tuottoon. Ainakaan viimeisen 15 vuoden aikana ei ole päästy, mikäli sijoituksia ei ole välillä muutettu defensiiviksi indeksien laskiessa. Itselläni on sama tavoite kuin sinulla, mutta en tee lainkaan kuukausisäästämistä, vaan olen pyrkinyt löytämään metodeja, joilla kaikki tuotto saadaan revittyä irti pienestä pääomasta. Menetelmäni perustuu tarkkaan ajoitukseen, mutta sen riskit ovat vähäiset verrattuna jatkuvaan säästämiseen. Olen kuitenkin huomannut, ettei sijoittamisessa tai kaupankäynnissa pidä määritellä mitään tuottotavoitetta, vaan ennemminkin tulee valita jokin metodi ja tutkia millaiseen tuottoon sillä olisi aikaisemmin päästy ja sitten ottaa tavoitteeksi tämän metodin käyttö. Tuottoa tulee sitten sen verran kuin metodi antaa myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasialliset syyt valitsemaani taktiikkaan:
      1. Osakkeet ovat historian valossa parhaiten tuottava omaisuusluokka
      2. Tutkimusten mukaan suurin osa sijoittajista häviää indeksille
      3. Ajoittaminen (erityisesti lyhyellä aikavälillä) on mahdotonta
      4. Seikkailuni suorien osakesijoitusten parissa 2007-2012 ei ollut menestyksekästä

      Sijoitussuunnitelmani löytyy ylävalikosta! Sieltä käy ilmi, että yritän nostaa tuottoa ylipainottamalla small cap luokan osakkeita ja käyttämällä myös velkavipua.

      Mitä backtestaukseen tulee, niin sitä en ole tehnyt. Mutta esimerkiksi Index Fund Advisorin esimerkki portfolio 100:sen (100% osakkeissa) annualisoitu tuotto-historia on seuraava:
      5v - 5,82%
      10v - 12,33%
      20v - 10,80%
      30v - 12,89%
      40v - 12,90%
      50v - 13,23%
      85v - 11,17%

      Kyseinen portfolio ylipainottaa myös samansuuntaisesti small cap luokan osakkeita, kuten itsellänikin on tarkoituksena. Edellä esitetty historiallinen tuotto mielestäni tukee tavoitteeni realistisuutta.

      "Tarkaan ajoitukseen" -perustuviin taktiikoihin suhtaudun hyvin skeptisesti. Suurin osa pidemmän aikavälin tuotosta tapahtuu vain muutaman päivän sisällä, joten onnistuneen ajoituksen on tosiaan oltava erittäin tarkka. Ongelma on vain se, ettei osakekurssien liikkeitä pysty ennustamaan.

      Poista
  2. Hei!
    Value averaging sopisi tähän täydellisesti.

    VastaaPoista