tiistai 28. huhtikuuta 2020

Yritän nyt tosissani parantaa tapani

Maaliskuun 14pv. kirjoitin näkemyksistäni ja toimenpiteistäni koronakriisin suhteen. Olin tuolloin tyhjentänyt salkustani Camecoa lukuunottamatta kaikki uraaniosakkeeni. Uskoin että tästä tulee  todellinen talouskriisi, joka sijoittuisi jonnekkin 1929 laman ja 2008 finanssikriisin välimaastoon. Uskoin myös että pienet uraanikaivokset ajautuisivat todella suuriin rahoitusvaikeuksiin ja että sijoittajat tulisivat yhä kasvavissa määrin poistamaan riskejä salkuistaan ja laskevat näin kaikkien finassiassettien hintoja alas. Näkemykseni vahvistui parissa päivässä vielä lisää ja myin myös Camecot ja vuoden 2018 dipissä ostetut ainoat indeksisijoituksenikin pois. Aloin tuolloin käyttämään myös paljon aikaa näkemysteni mukaisten ennusteiden seuraamiseen, jotka taas saivat minut entistä vakuuttuneemmaksi. Tämän jälkeen salkussani oli enää noin 20 000 euron edestä kryptovaluuttoja ja 60 000 euron edestä käteistä (josta n.14 000€ lainaa). Kurssilaskun jatkuessa vielä pari päivää voimakkaana olin iloinen ja tunsin olevani oikeassa. Tunnetta vahvisti myös se, että olin odottanut kurssilaskua jo vuodesta 2015. Tälläisillä tapahtumilla, jossa taloudet suljetaan kertarysäyksellä, suuri osa yrityksistä joutuu ongelmiin ja miljoonat ihmiset menettävät työpaikkansa on pakko olla osakemarkkinoille vakavia ja pitkäaikaisia seurauksia.... EIKÖ NIIN?!?!?!


Ilmeisesti ei. Onnistuin myymään salkkuni lähes pohjilla ja jäin odottelemaan laskun jatkumista. Nopeasti minut valtasi ikävä tunne ja kohta aloin jo oikeasti pelätä että olin taas kerran ollut täysin väärässä. No kurssit alkoivat vain kivuta ja kivuta ylöspäin. Hain lohtua siintä, että vuoden 1929-laskussakin pörssi nousi useita kertoja jopa lähes 50%, kunnes se teki taas uudet pohjat. No, FOMO iski kuitenkin minuun ja päätin laittaa noin 4 000 euroa indeksisijoituksiin. Tällöin kurssit olivat nousseet pohjilta jo noin 20%. Osto-into kuitenkin kasvoi ja siirsin lainarahat pois Nordnetistä pankin käyttötilille ja ostin yhdessä päivässä koko muulla käteiskassallani salkkuni täyteen etf:iä. Lainarahat oli tarkoitus pitää odottamassa uusia romahduksia. Kuitenkin tänään, kolme kaupankäyntipäivää myöhemmin laitoin myös tuon 14 000 euron lainapotinkin indeksisijoituksiin. Tässä taas loistava esimerkki minun mustavalkoisesta tavastani sijoittaa...kaikki tai ei mitään. Olen joko all in tai kokonaan ulkona.... ei välimuotoja.

Uraaniosakkeet ovat ilmeisesti raketoineet? En ole niitä nyt seurannut, mutta ainakin Camecon huomasin nousseen lähemmäs 100% myyntihinnastani. Myynnit olivat siis ainakin lyhyellä tähtäimellä katastrofaalinen virhe, mutta toisaalta olen helpottunut että minun ei tarvitse murehtia spekulatiivisten riskisijoitusten perään enää jatkossa. Oloni on nyt paljon paljon tyynempi ja stressitasoni ovat laskeneet. Toisaalta omistan edelleen 23 000 euron edestä kryptovaluuttoja (IOTA, Bitcoin, Ethereum), joten salkussani on edelleen jokerikortti joka saattaa nousta arvoon arvaamattomaan? Ainakin pientä toivoa se antaa.

Sijoittajana olen kuitenkin epäonnistunut lähes niin pahasti kuin voi vain epäonnistua. Vuodesta 2007 alkaen olen sijoittanut yhteensä 141 000 euroa omaa pääomaa ja tuosta on jäljellä ainoastaan 81 000 euroa. Olen siis 13-vuoden aikana onnistunut tekemään 46% tappiot, eli -60 000€. Vuoden 2017 salkkuni ATH-lukemista olen tullut alas noin 365 000 euroa, joka on aivan käsittämättömän iso summa rahaa ja prosentuaalisesti sellainen, että sitä ei indeksisijoitusten tuotoilla noin vain kurota umpeen.

Olen sijoitusurani alusta alkaen lukenut ja opiskellut näitä asioita. Mitkä ovat yleisiä sijoittajien virheitä ja miten niitä tulisi välttää. Ajoittaminen, osakepoiminta, spekulointi, sijoitusten keskittäminen, liian suuri itseluottamus, osakepoiminnan vaikeus, psykologiset haasteet jne. Nauroin usein ajatuksissani muille, joiden näin sivusta katsoessani tekevän näitä virheitä (ja siis paljon pienempiä virheitä kuin mitä itse olen tehnyt) ja luulin olevani heitä paljon parempi sijoittaja. Luulin että minä osaisin välttää sudenkuoppia ja että onnistuisin parilla hyvällä spekulatiivisella sijoittamisella ja riskinotolla saamaan ison etumatkan ja sitten siirtyä indeksisijoittamiseen. Tunsin myös ylpeyttä siintä, että uskalsin ottaa isoja riskejä. Tässä ajatusmallissa siis tiedostin, että ylituoton saaminen on pitkällä-aikavälillä käytännössä mahdotonta, mutta nurinkurisesti ajattelin kuitenkin että "tässä tilanteessa minulla olisi hyvät mahdollisuudet voittaa peli, jonka jälkeen voisin siirtää miljoona-omaisuuteni indeksiin turvaan". Sivusta katsoessa virheet näkee vain niin paljon selvemmin!!!

Olen jo useaan kertaan yrittänyt siirtyä passiiviseen indeksisijoittamiseen ja niin teen myös nyt. Mutta todella toivon, että tällä kertaa olisin saanut jo tarpeeksi turpiini ja menettänyt riittävästi rahaa, että ymmärtäisin myös pysyä tässä ylivertaisessa sijoitusmuodossa. Edelleenkin minun on hyvin vaikea uskoa, että tämä pörssilasku olisi ollut tässä, mutta passiivisen indeksisijoittamisen filosofian mukaisesti en aio ottaa asiaan enää näkemystä. Nyt sijoitusomaisuuteni on 75-prosenttisesti indeksisijoituksissa ja 25-prosenttisesti kryptovaluutoissa. Aion jatkaa säästämistä ja sijoittamista myös tulevaisuudessa, ja tulen siirtämään kaiken ylimääräisen rahani kuukausittain indeksisijoituksiin. En aio ottaa näkemystä arvostustasojen, toimialojen, maantieteellisten alueiden, ajoituksen, yhtiökoon tai minkään muunkaan asian suhteen.

Jotta en taas kerran altistuisi kiusauksille, niin pyrin minimoimaan talous- ja sijoitusmedian seuraamisen. Olen jo poistanut kännykästäni twitterin ja useita kymmeniä eri podcast-, sekä Youtube kanava tilauksia. Olen aivan liian herkkä niiden vaikutuksille ja jos tarkoituksenani on passiivinen sijoittaminen, olisi niistä pelkkää haittaa. Aion keskittyä tulevaisuudessa omaan hyvinvointiini ja stressin vähentämiseen. Sijoittamisessa en enää keskity euromääräiseen tavoitteeseeni ja siihen pääsemiseen mahdollisimman nopeasti, vaan prosessiin. Pyrin siis siihen, että teen ainoastaan oikeita asioita isossa kuvassa. Haluan unohtaa hienosäätämisen ja turhan touhuamisen. Haluan pitää sijoittamisen ja talouteni jatkossa hyvin yksinkertaisena ja helppona. Aiemmin olen välttänyt automatisointia, koska olen pitänyt oman talouden parissa touhuamisesta. Mutta luulempa, että nyt olisi oikea aika keskittyä johonkin täysin muuhun.

Uusi indeksisalkkuni ei valitettavasti ole kaikista yksinkertaisin, sillä se sisältää yhdeksää eri instrumenttia. Kuitenkin siten, että se on melko lähellä globaalia markkina-arvopainotettua indeksiä. Tämä siksi, että pystyisin pitämään option Nordnetin superluottoon. Lisäksi hallinnointikulut ovat hivenen alemmat, kuin jos kaikki olisi esimerkiksi Vanguardin All- World (VWCE) etf:ssä ja periaatteessa myös pikkuriikkinen riski yksittäistä etf -tarjoajaa kohden laskee. Minulla on myös mahdollisuus pieneen ylituottoon (jota en siis varsinaisesti tavoittele), koska salkustani löytyy World small cap, S&P500 equal weight ja OMXH25 indeksirahastot. Allokaatiotavoite voi hivenen vielä muuttua tulevaisuudessa, mutta myyntejä en aio sen takia tehdä. Enkä aio muutenkaan liian tarkkaan pyrkiä allokaatiotavoitteeseen, vaan suhtautua siihen suuntaa antavasti, siten että pyrin aina laittamaan uudet rahat niihin instrumentteihin, jotka ovat ajautuneet suurimpaan alipainoon. Tässä pyrin luonnollisesti huomioimaan myös kulut. Nordnethan juuri sopivasti ilmoittikin tekevänsä etf-kuukausisäästämisestä maksullisen kesäkuusta alkaen 😒

Tavoite allokaationi

Indeksisalkkuni allokaatio 28.4.2020
Koko sijoitusvarallisuuteni allokaatio 28.4.2020
Kuuleman mukaan kaikki sijoittajat tekevät alussa virheitä ja maksavat oppirahoja
Minulla tämä alkuvaihe vain kesti hieman normaalia kauemmin ja oli keskivertoa kalliimpi 🙄

5 kommenttia:

  1. Rehellistä mättöä. Ajoittamisen välttäminen on todellinen zen-harjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep... Vaikeeta se on toimia oman näkemyksensä vastaisesti. Niinpä ei kannata muuta kuin lopettaa analysointi ja ajattelu, automatisoida prosessi ja lähteä vaikka erämaahan meditoimaan.

      Poista
  2. Aika hurja sijoitustarina sinulla! Mahtavaa että olet vielä mukana ja katsot eteenpäin. Toivottavasti kymmenen vuoden päästä sinulla on pullea indeksisalkku :)

    VastaaPoista
  3. Uutta tarinaa jo kehiin kiitos! Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisestä.

    VastaaPoista