Maaliskuun 14pv. kirjoitin näkemyksistäni ja toimenpiteistäni koronakriisin suhteen. Olin tuolloin tyhjentänyt salkustani Camecoa lukuunottamatta kaikki uraaniosakkeeni. Uskoin että tästä tulee todellinen talouskriisi, joka sijoittuisi jonnekkin 1929 laman ja 2008 finanssikriisin välimaastoon. Uskoin myös että pienet uraanikaivokset ajautuisivat todella suuriin rahoitusvaikeuksiin ja että sijoittajat tulisivat yhä kasvavissa määrin poistamaan riskejä salkuistaan ja laskevat näin kaikkien finassiassettien hintoja alas. Näkemykseni vahvistui parissa päivässä vielä lisää ja myin myös Camecot ja vuoden 2018 dipissä ostetut ainoat indeksisijoituksenikin pois. Aloin tuolloin käyttämään myös paljon aikaa näkemysteni mukaisten ennusteiden seuraamiseen, jotka taas saivat minut entistä vakuuttuneemmaksi. Tämän jälkeen salkussani oli enää noin 20 000 euron edestä kryptovaluuttoja ja 60 000 euron edestä käteistä (josta n.14 000€ lainaa). Kurssilaskun jatkuessa vielä pari päivää voimakkaana olin iloinen ja tunsin olevani oikeassa. Tunnetta vahvisti myös se, että olin odottanut kurssilaskua jo vuodesta 2015. Tälläisillä tapahtumilla, jossa taloudet suljetaan kertarysäyksellä, suuri osa yrityksistä joutuu ongelmiin ja miljoonat ihmiset menettävät työpaikkansa on pakko olla osakemarkkinoille vakavia ja pitkäaikaisia seurauksia.... EIKÖ NIIN?!?!?!