Taustaa
Vuonna 2015 alkanut spekulatiivinen korpivaellukseni jatkuu edelleen. Tuolloin minulla oli erittäin vahva näkemys, että jossain vaiheessa osakemarkkinat korjaisisivat silloisia kurssitasoja alemmaksi ja että tulevaisuuden tuotto-odotus olisi heikko. Yleiset osakemarkkinat ovat kuitenkin puksuttaneet väsymättömästi koilliseen, kuin ei-turkulainen funikulaari. Esimerkiksi S&P500 on noussut noin 50% silloisilta tasoiltaan ja uskoni alhaisimpiin kurssitasoihin heikkenee päivä päivältä. Alhaiseen tuotto-odotukseen tulevaisuudessa uskon indeksitasolla kuitenkin edelleen. Vaikka olen karsastanut indeksisijoituksia, niin olen löytänyt markkinoilta omaa itseäni houkuttelievia spelulaatiokohteita, joiden tuottopotenttiaaliin uskon sangen vahvasti.