![]() |
Rahaneuvos joulukuussa 2017 |
Nousuja ja laskuja - Ei niin tasaista portfolion kehitystä
Miten päädyin tuohon euforiaan? Mitä salkussani on tapahtunut edellisten 10,5-vuoden aikana ja minkäläisia tuottoja olen saanut? Tästä pieni yhteenveto seuraavaksi, kun käyn lävitse salkkuni vuoristoratamaiset nousu- ja laskukaudet. (Prosentuaaliset tuotot on indeksoitu: TWR)
6/2007 - 3/2009: Tappio -60% / -7 000 € (Salkun muutos 6 178 € → 5 900 €)
Aloitin sijoittamisen kesäkuussa 2007, ollessani 16-vuotias. Olin aina ollut luonteeltani säästeliäs ja pääasiassa kesätöistä saamista tuloistani olikin kertynyt peräti 6 000 euroa pankkitililleni. Laiton parin kuukauden aikana kaikki nämä säästöni kiinni suomalaisiin pörssiosakkeisiin. Ensimmäinen kuukausi alkoi heti yli 6% laskulla ja pian alettiinkin jo puhua finassikriisistä. Jatkoin uuden rahan pumppaamista sisään aina kuin sitä vain sain käsiini ja 22 kuukautta myöhemmin maaliskuussa 2009 olin sijoittanut yhteensä 13 000 €. Tuo summa oli kuitenkin tappiolla 7 000 euroa ja indeksoituna tappio oli -60%.
4/2009 - 11/2015: Tuotto +140% / + 32 000 € (Salkun muutos 5 900 € → 90 00 €)
Vuonna 2009 alkoi loistava vuosikymmen osakemarkkinoilla, josta oli saatavilla todella erinomaisia tuottoja. Olin koko ajan all-in osakkeissa, mutta sijoituskäyttäytymiseni oli kehnoa ja tuottoni jäi vaivaiseen 140-prosenttiin ja noin 32 000 euroon.
12/2015 - 7/2016: Tuotto +165% / + 176 000 € (Salkun muutos 90 000 € → 266 000 €)
Hylkäsin vuonna 2012 aloittamani indeksisijoittamisen "korkeiden osakekurssien" vuoksi ja rupesin spekuloimaan. Laiton koko sijoitusvarallisuuteni kaivososakkeisiin ja onnistuin kasvattamaan salkun 7kk aikana 270 000 euroon.
8/2016 - 10/2017: Tappio -45% / -124 000 € (Salkun muutos 266 000 € → 167 000 €)
Tästä alkoi taas kaivososakkeiden alamäki ja seuraavien 15 kuukauden aikana salkkuni indeksiluku laski -45%. Lokakuussa 2017 salkkuni arvo pyöri noin 167 000 euron tietämillä.
11/2017 - 19.12.2017: Tuotto +260 % / +261 000 € (Salkun muutos 167 000 € → 433 000 €)
Kesän ja syksyn 2017 aikana tekemäni 2 x ~10 000€ euron ostot IOTA-kryptovaluuttaan muuttivat salkkuni suunnan loppuvuodesta totaalisesti, vaikka alkuperäinen sijoitus olikin "vain" n. 10% salkustani. MIOTAn arvo noin 13-kertaistui ja sillä oli tuntuva vaikutus koko portfolioon. Luvut eivät ole aivan tarkkoja, koska kirjaan taulukkolaskentaohjelmaani ainoastaan kuukauden viimeisimmän päivän luvut, mutta 19.12.2017 salkkuni kohosi Coinmarketcap -sivustolta saadun MIOTAn kurssihistorian pohjalta tehdyn laskelman ja omien muistikuvieni mukaan noin 433 000 euroon. Jälkikäteen ajateltuna tuo oli jo aika iso potti...
19.12.2017 - 10.12.2018: Tappio noin -67% / -283 000 € (Salkun muutos 433 000 € → 143 000 €)
Joulun pyhien alettua 2017 kryptomarkkinoilla alkoi kuitenkin rytistä ja myös MIOTAn kurssi lähti jyrkkään laskuun. Nousun myötä se edusti parhaimmillaan jopa 60-prosenttia koko sijoitussalkustani, joten alas tultaessa jälki oli rumaa!!!
6/2007 - 10.11.2018: Tuotto +7% / +17 700 € (Salkun muutos 6 200 € → 143 000 €)
Salkkuni indeksoitu twr-tuotto on koko sijoitusurani (10,5 vuotta) ajalta naurettavat 6,9%, siis koko tuolta ajalta - ei p.a-tuotto!!! Ja rahassa se tarkoittaa 17 700 euroa. En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa... ainakin tästä pitäisi osata vetää joitakin johtopäätöksiä ja ottaa opikseen!
![]() |
Sijoitusteni TWR-tuotto vs. tavoiteltu 10%-vuosituotto |
![]() |
Sijoittajan tunteet |
Mitä tästä voisi oppia ja mitkä ovat heikkouteni?
Uskallan väittää, että minulla on tänäpäivänä keskimääräistä sijoittajaa korkeampi riskinsietokyky. En ole varsinaisia paniikkimyyntejä muistaakseni juurikaan tehnyt (ehkä Vestas Windin voi tulkita sellaiseksi, kun olin sijoittanut silloiseen riskinsietokykyyni nähden liian suurella summalla, niin euromääräisesti kuin myös prosentuaalisesti tarkasteltuna), mutta yleisesti ottaen tyhmiä myyntejä olen toki tehnyt todella paljon ja myös luopunut tippuvista puukoista ihan aiheestakin usean eri sijoitukseni kohdalla, realisoiden samalla merkittäviä tappioita. Voittavien hevosten kyydistä olen laadukkaiden yhtiöiden kohdalla hypännyt aina liian aikaisin pois.
Yleensä suurten kurssilaskujen tullessa minä suojelen itseäni siten, että pyrin unohtamaan sijoitukset ja keskittymään johonkin täysin muuhun tai vaihtoehtoisesti etsimään kannustavia ja positiivis sävytteisiä podcastejä, youtube-videoita, blogitekstejä tms. ja yrittää rationalisoida tilannetta sitä kautta.
Passiivisessa indeksisijoittamisessa pörssilaskujen sietäminen on mielestäni helppoa, koska voi olla lähes täysin varma että indeksit tulevaisuudessa tulevat taas nousemaan uusiin huippuihin ja pääsee tekemään uusia sijoituksia ale-hintoihin. Nurinkurisesti itseäni pelottaa enämmän olla indeksin ATH-lukemissa yhdistettynä korkeisiin arvostuskertoimiin (oma toimintani 2015 lopulla), kun muistissani pyörii vuoden 2007 euforia sijoittajien keskuudessa ja sen seuraukset.
Minua on aina kiehtonut ostaa romahduksista, mutta tämä tunne on kuitenkin koko sijoitusurani ajan vain jatkuvasti voimistunut. Erityisesti viime vuosina olen etsinyt sijoituskohteita kaikista ongelmallisimmista paikoista (raaka-aineet, kaivosyhtiöt, shipping, solar, Nigeria, Venäjä, PIIGS-maat jne.) Vastaavasti minun on hyvin vaikea ostaa loistavasti menestyviä ja laadukkaita -sijoituksia, joiden kurssi on jo noussut merkittävästi.
Niinhän sitä periaatteessa pitäisikin toimia, että ostaa pohjilta ja myy huipulla (sekä etsii hyljeksittyjä/vihattuja kohteita ja pyrkii välttämään hype-sijoituksia). Käytännössä se on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa (mahdotonta). Erityisesti jos haluaa sijoittaa laadukkaisiin yhtiöihin, niin halvalla niitä ei juuri koskaan tahdo saada ja usein myyminenkään korkeilla arvostuskertoimilla ei ole fiksua.
Koko osakemarkkinaa voi yrittää ajoittaa indeksituotteiden avulla esimerkiksi keskittämällä ostoja enemmän romahduksiin arvostustasot huomioden, vaikkapa velkavipua (riskistä hommaa!) hyödyntäen. Nousun kestäessä ja klassisten kuplan merkkien alkaessa ilmaantua ja arvostuskertointen ollessa historiallisesti korkealla tasolla, sitten yrittää purkaa velkapositiota ja laskea sijoitusaste 100-prosenttiin. Markkinoilta pois oleminen (täydellisen ajoittamisen yrittäminen) usein kuitenkin tuhoaa enemmän varallisuutta, kuin vastaavasti oltaessa osakemarkkinoilla mukana 100% painolla sekä nousut, että laskut, joten sitä ei ainakaan kovin voimakkaasti kannata yrittää harrastaa.
Toinen vaihtoehto laadun sijaan on yrittää saada ylituottoa sijoittamalla tilapäisissä vaikeuksissa olevien maiden (Irlanti eurokriisissä) tai sektoreiden (pankit finassikriisissä) osakkeisiin, joiden voi olettaa selviytyvän vaikeuksistaan ja olevan hyviä sijoituksia pitkällä aikajänteellä. Toisaalta voi taas yrittää spekuloida lyhyellä aikavälillä "boom&bust -sijoituskohteilla" (esim. kaivosyhtiöt) ja pyrkiä ajoittamaan sekä ostot -että myynnit mahdollisimman hyvin ja pyrkiä hyötymään sijoituskohteiden luontaisesti korkeasta volatiliteetistä.
Itselleni myös loistavasti tuottavien sijoitusten myyminen on hyvin vaikeaa, koska verojen maksaminen voitoista tuntuu pahalta. Mielummin antaisin niiden rahojen kasvaa ja lykätä verojen maksua mahdollisimman kauas tulevaisuuteen. Suurien voittojen kotiuttaminen on kuitenkin välttämätöntä, jos ei sijoita laadukkaisiin ja omistaja-arvoa pitkällä aikavälillä luoviin sijoituskohteisiin buy&forget -taktiikalla. Spekulatiivisissä sijoituksissa ei edes tulisi yrittää saada korkeimpia huippuja, vaan aloittaa voittojen kotiutus jo hyvissä ajoin. Yksi turvallinen strategia voisi olla ns. "free ride", eli että sijoituksen kaksinkertaistettua myy puolet (suojaa alkupääoman) ja yrittää jäljelle jääneillä "talon rahoilla" ajoittaa lähelle huippuja ja ehkä hieman kevennellä matkan varrella.
MIOTA - Miksi ostin, miksi en myynyt?
MIOTAan sijoittaminen oli minulta äärimmäisen riskinen ja spekulatiivinen liike. Ostot perustuivat hyvään "tarinaan", enkä ole tähänkään päivään mennessä löytänyt järkeviä fundamentti-mittareita kryptovaluutoille. Perustelin itselleni MIOTAn "alhaista arvoa" vertaamalla sen kokonaismarkkina-arvoa muihin kryptovaluuttoihin, joka oli monikymmenkertaisesti alempi kuin esimerkiksi Ethereumilla. Mielestäni IOTA:n teknologia kuulosti ja vaikutti (en ymmärrä ohjelmointia) todella lupaavalta. Erityisesti siirtojen maksuttomuus oli mielestäni todella iso kilpailuetu muihin verrattuna. IOTAn alkuperäinen idea toimia IOT-teknologian "selkärankana", oli myös äärimmäisen kiehtova ajatus ja mahdollisuus. IOTA tarjoaa ratkaisun machine-to-machine -talouteen, jossa siirrettävät summat ovat usein 0,01 euroa tai jopa tätä pienempiä - tähän ei nykyiset maksujärjestelmät taivu, ainakaan siten että siirrot olisivat taloudellisesti järkeviä. Viimeinen asia joka minut lopulta sai todella vakuuttuneeksi oli yhteistyökuviot kansainvälisten suuryhtiöiden kanssa (mm. Bosch, Fujitsu, Volkswagen) ja IOTA-säätiön saama laillinen asema Saksassa. Myös Robert Bosch Venture Capital ja Outlier Ventures (Kts. perustelut) sijoittivat suoraan MIOTA-tokeniin.
Kryptovaluutat kokonaisuutena eivät minua siis hirveästi vakuuttaneet. Esimerkiksi Bitcoiniin sijoittaminen olisi ollut minulle hyvin vaikeaa jo pelkästään siksi, että se oli jo noussut niin tolkuttoman paljon ja se oli kaikista suurin kryptovaluutta (mikä on nousuvara?). Lisäksi en oikein koskaan ymmärtänyt sen funktiota tai uskonut sen soveltuvan ja toimivan oikeassa arkielämässä suuressa mittakaavassa. Erityisesti skaalautuvuus ongelmat ja louhinnan järjettymyys huolestuttivat. IOTAn teknologia taas mahdollisti loputtoman skaalautuvuuden, ilmaiset transaktiot ilman sähkösyöppöä louhintaa ja sillä on selkeä oikean elämän tarve ja funktio tulevaisuuden IOT-maailmassa.
No tämä spekulatiivinen positioni nousi siis noin 20 000 eurosta, noin 277 000 euroon muutamassa kuukaudessa ja muodosti lopulta jopa noin 60% koko sijoitusvarallisuudestani. Luulisi että kuka tahansa järkevä ihminen alkaisi tässä vaiheessa kotiuttamaan voittoja? Minä en näin kuitenkaan tehnyt, vaikka asiaa toki pohdin! Tähän oli oikeastaan neljä pääasiallista syytä:
1.) IOTA oli lähikuukausien aikana paljastamassa kohutun Qubic-projektin, jonka piti mullistaa kaikki ja vielä moninkertaistaa MIOTAn arvo.
2.) Vuosi oli juuri vaihtumassa, joten parin viikon odottelu olisi lykkännyt verojen maksua vuodella.
3.) Uskoin että MIOTAlla oli mahdollisuus nousta nopeasti markkina-arvolla mitattuna sijalta #10, top3 -kryptovaluuttojen joukkoon.
4.) Ahneus iski ja päässäni oli ajatus siintä, että salkkuni ei tarvistisi enää kuin "ainoastaan" noin kaksinkertaistua, niin olisin tavoitteessani - eli 1 miljoonassa eurossa... sitten voisin kotiuttaa voitot ja siirtyä turvallisempaan, rentoon ja passiiviseen sijoitusstrategiaan.
Nyt tilanne on kuitenkin se, että MIOTAn arvo on vuodessa romahtanut noin -96%, muiden kryptovaluuttojen mukana. Tätähän ei sinällään voi pitää yllätyksenä, vaikka en sitä varsinaisesti juuri tuolloin odottanutkaan, enkä olettanut potenttiaalisen romahduksen olevan aivan näin voimakas. Itselleni suurin yllätys on ollut ehkä se, että MIOTA ei ole onnistunut nousemaan suurempien kryptovaluuttojen joukkoon ja se on edelleekin jotenkin hyljeksitty kummajainen kryptomaailmassa, vaikka sen teknologinen kehitys on jatkunut vahvasti eteen päin ja se on mielestäni järkevä ja yksi lupaavimmista projekteista. MIOTAn Kurssilaskun myötä sen arvo on salkussani enää 12 000 euroa ja vastaa painoltaan 8% salkustani.
Miten tästä eteenpäin?
![]() |
Jääkö mitään jäljelle? |
Ajatukseni oli vuoden 2015 lopussa, että pyrin sijoittamaan vaikeuksissa oleviin sektoreihin ja tekemään näin kunnon tilin. Aikomukseni ei ole missään vaiheessa ollut hylätä indeksisijoittamista lopullisesti, vaan palata siihen "lähitulevaisuuden romahduksen" jälkeen. Sellaista ei ole vielä kuitenkaan tapahtunut ja kurssit ovat kivunneet voimakkaasti ylös. Omat spekuloinnit ovat olleet monessa mielessä ainakin ostojen osalta erittäin onnistuneita ja hetken aikaa äärimmäisen tuottoisia, mutta koska en ole kovinkaan monesti onnistunut painamaan myynti-nappulaa oikeissa kohdissa, niin on tuotto jäänyt todella korkean volatiliteetin jälkeen olemattomaksi ja usein tappiolle.
Nälkää minulla tuntuu kuitenkin edelleen olevan, kun katsoo salkkuni tämän hetkistä hyvin spekulatiivistä ja riskistä allokaatiota: 92% uraanikaivosyhtiöissä ja 8% MIOTA:ssa. Kuten olen usein todennut ei tälläisessä allokaatiossa ole järkeä, mutta silti tunnun kaivavani vaan lisää verta nenästäni ja menevän vain riskisempään ja riskisempään suuntaan...
Pääni kiertää jatkuvasti samaa ajatuskehää lävitse: Ajattelen vähän väliä että palaisin hiljalleen takaisin indeksisijoituksiin, mutta sitten taas alan ajatella että kohta todennäköisesti romahtaa ja nyt olisi todella tyhmää lähteä sille tielle takaisin, kun kerran sieltä jo menin poistumaan ja joutuisin myöntämään virheeni... lisäksi vaikka varsinaista romahdusta ei tulisikaan, niin tulevaisuuden tuotto-odotukset ovat melkoisen matalat nykyisillä arvostustasoilla. Tämän jälkeen alan ajattelemaan velkojen agressiivisempaa lyhtentämistä, mutta sitten tajuan että näin alhaisilla koroilla on fiksumpi vain kerätä käteispuskuria tulevaisuuden ostotilaisuuksien varalle... No käteinen on viimeinen asia jota kykenen pitkiä aikoja holdaamaan ja aina löytyy erinomaisilta vaikuttavia sijoituskohteita, kuten uraani on mielestäni tällä hetkellä.
Suuri ongelma minulla on myös se, että kun innostun jostain sijoituskohteesta en kykene pieniin positioihin tai ostojen hajauttamiseen ajallisesti. Ei tälläinen yli 90% paino pienissä uraanikaivoksissa ole mitenkään fiksusti perusteltavissa, vaikka kuinka hyviltä uraanin tuottomahdollisuudet näyttävätkään!
Jos näistä spekuloinneista ei lopulta viivan alle rahaa jäisikään, niin ainakin volatiliteetin sietokyky on kasvanut sen verran, että kun tulen palaamaan indeksisijoittajaksi, niin en usko että enää kovin pienistä kurssiliikkeistä tulen hätkähtämään... ainakaan jos en ole mennyt innostuksissani ottamaan ylisuurta velkavipua... Tosin aika tylsältä normaalien osakemarkkinoiden liikkeet tulevat varmaan tuntumaan kokemieni myllerrysten jälkeen?
"Kaikkea pitää kokeilla, mutta sijoitussuunnitelmassa on pysyttävä!?!"
![]() |
Rahaneuvos joulukuussa 2018 |
Loistava kuvaus sijoittamisen arjesta. Kiitos!
VastaaPoistaKiitos, kiitos!
PoistaAika hurjalta kuulostaa. Toivottavasti maltat joskus kotiuttaa voittojasi jos vielä spekulaatiosi tuottaa tuloksia.
VastaaPoistaItse odottelen seuraavaa virtuaalivaluutta aaltoa. Ihmiset ovat jo ehtineet unohtaa 2013-2014 välisen virtuaalivaluutta huuman. En usko, että virtuaalivaluutat olivat tässä.
Se mitä tapahtuu on, että nyt 80% kuolee pois ja selviytyjät keräävät voimia. Sitten tulee uusi buumi, esim. Aurinkoenergialla toimivat hiukkaset mitkä kulkevat lohkoketjussa ja samalla kunnon virtuaalivaluutat taas lähtevät nousuun. Toivottavasti sarkasmi välittyy tekstistä.
Joka tapauksessa en aio jatkossakaan sijoittaa rahaa virtuaalivaluuttoihin. Alunperin sitouduin henkisesti odottamaan noin 10 vuotta, kun louhin Digibyteä 2014. Arvo on seilannut aika rajusti, mutta vielä ollaan noin 5000% korkeammalla kuin 2014.
Sillä välin voi jatkaa tylsää kuukausittaista sijoittamista.
Tylsä kuukausittainen sijoittaminen kuulostaa järkevältä!
PoistaTutunoloista meininkiä omaltakin kohdalta! Kyllä vaan myyminen on se hankalin osuus...
VastaaPoistaNiin se myyminen tuntuu tosiaan olevan joo melko kinkkistä!
PoistaOnpa terapoivaa. Luulin, että olen ainut heikosti menestynyt sijoittaja. Kuplasta on kokemusta Orionin muodossa myin liian aikaisin ja vähän. Putoavista puukoista on sitten enemmän kokemusta: Protector Forsikring, Eltel, Telia, Rapala, Aspocomp, Stromdahl..onneksi hajautus niin vielä ollaan pinnalla.
VastaaPoista"Ainut heikosti menestyvä sijoittaja"? -Eiköhän se ole niin, että kunnolla menestyneet sijoittajat ovat niitä ketkä ovat vähemmistössä 😅
PoistaTarttet selvästi myyntisuunnitelman, jos spekulaatiot osuu kohdalleen jatkossa! Muuten aika ikävä case, mutta turha tosissaan jäädä harmittelemaan tuota 400 000euroa. Tämä postaus varmaan kanssa laski taakkaa :)
VastaaPoistaNiin taidan tarvita, mutta millaisen 🙄. Tulevaisuus näyttää miten irtautuminen uraanista ja MIOTAsta tulee onnistumaan 🙈... Sitten sen jälkeen vaan parempi keskittyä ostamaan ja holdaamaan indeksiä 🍀.
Poista