Viimeaikoina olen ollut todella väsynyt ja elämänilo on ollut kadoksissa. Työnteko ei ole juuri maistunut, vaan se on tuntunut pakkopullalta ja olen vain odottanut kotiin pääsyä. Ne harvat päivät kun on ollut vapaata, olen vain stressannut tekemättömistä askareista ja velvotteista, sekä seuraavasta työpäivästä. Unet ovat jääneet liian vähille ja vireystaso on ollut alhaalla. En ole kyennyt nauttimaan edes todella mukavista asioista, vaan edennyt suu mutrussa, yrittäen vaan saada asiat hoidettua pois alta. Myös ruokavalio on mennyt epäterveellisempään suuntaan ja liikunnan määrä laskenut dramaattisesti.