Olen tehnyt tänä vuonna merkittäviä taloudellisia päätöksiä, joilla tulee olemaan kauaskantoisia seurauksia. Ostin helmikuussa viikon varoitusajalla elämäni ensimmäisen auton (11K€), jota varten jouduin myymään 9 000 eurolla osakkeita. Auto oli uuden työpaikan takia välttämätön hankinta. Auton hinnan lisäksi olen joutunut maksamaan erilaisia autoon liittyviä kuluja (polttoaine, vakuutukset, pesuaineet ym.) yli 2 000 euroa, eli kuukausitasolla se tarkoittaa 470 euroa. Kyseessä on siis todella merkittävä kulujen nousu.