perjantai 27. helmikuuta 2015

Seuraavia askeleita miettimässä

Tavoiteltaessa taloudellista riippumattomuutta on ensiarvoisen tärkeää hahmottaa oman taloutensa kokonaiskuva ja pitää se hallinnassa. Itse pyrin vaurastumaan passiivisten osakeindeksisijoitusten avulla ja tähän asti olenkin kiinnittänyt lähes kaiken huomioni tuon potin kasvattamiseen. Päämäärän saavuttamiseksi on kuitenkin erittäin tärkeää, etteivät muut seikat jää huomiotta. On tärkeää pyrkiä vakaaseen tilanteeseen, jossa tulot ylittävät reilusti menot, eikä velat tai muut velvoitteet kurjista taloutta liikaa, sekä pitää huolta omasta maksukyvystä yllättävissäkin tilanteissa. Vasta kun oman talouden peruspilarit ovat kunnossa, voidaan sijoittaa turvallisesti ja alkaa kerryttämään varallisuutta todenteolla.

omaisuus

Kokonaiskuvaa tarkasteltaessa yksi tärkeimpiä, ellei jopa tärkein luku on nettovarallisuus. Se kertoo paljonko sinulla on varallisuutta, kun varojesi arvosta vähennetään velat. Itse miellän varallisuuden ja omaisuuden kahdeksi eri asiaksi. Varallisuus koostuu asioista, joilla on positiivinen tuotto-odotus (esim. osakkeet ja sijoitusasunnot), kun taas omaisuuden miellän laajempana käsitteenä, joka koostuu positiivisten tuotto-odotusten omaavien varallisuuserien lisäksi myös käyttötavaroista, kuten autosta. Omistusasunto ei ole sijoitus, vaan käyttötavara ja se jääkin hieman välimaastoon, mutta miellän sen kuitenkin varallisuudeksi, koska sitä voidaan pitää inflaatiosuojana ja se voidaan muuttaa sijoitukseksi esimerkiksi vuokraamisen muodossa.