perjantai 18. huhtikuuta 2014

Ajatusteni selkeyttämistä osinkotulojen suhteen

sijoittaminenTavoitteenani on sijoitusurani alusta alkaen ollut taloudellinen riippumattomuus. Ajatuksenani on ollut päästä tilanteeseen, jossa pystyisin elämään sijoitusteni tuottamalla kassavirralla, ei varallisuutta myymällä. Kassavirralla tarkoitan osinkoja, vuokratuloja, sekä korkotuloja. Aiemmin sijoittaessani suoraan osakkeisiin rakastin saada osinkoja ja katsella Excelissä vuosittain kasvavaa passiivista kassavirtaani. Osakkeiden arvon nousut- ja laskuthan eivät ole oikeaa tuottoa tai tappiota ennen kuin ne realisoidaan. Osingot ovat sen sijaan oikeaa sijoittajan samaa tuottoa. Tätä voidaan verrata vaikkapa kanaan: kanasta voi saada jatkuvaa tuottoa munien muodossa, tai sen voi vaihtoehtoisesti laittaa lihoiksi ja saada tuotto yhdellä kertaa. Vanha sanontakinhan menee että "lypsävää lehmää ei kannata tappaa".


Nykyisen sijoitussuunitelmani mukaisesti salkkuni koostuu täysin osingot uudelleen sijoittavista etf-tuotteista. Näin ollen en saa sijoituksistani minkäänlaista kassavirtaa. Valitsemani strategia johtuu osinkotulojen verotuksesta, joka syö korkoa korolle -efektiä. Nykyisellä tavalla sijoitusteni arvon tulisi kasvaa nopeammin, jolloin myös taloudellinen riippumattomuus on mahdollista saavuttaa aiemmin, kun tuotoista ei mene veroja.

Kun sijoitusvarallisuus on kiinni kohteissa joista ei saa kassavirtaa, on tämän varallisuuden säilymisen kannalta tärkeää miettiä tarkkaan kuinka paljon sitä uskaltaa myydä ja käyttää elämiseen, jottei rahat loppuisi kesken. Kassavirtaa tuottavissa sijoituksissa tilanne on usein toinen. Kuvitellaan laajasti hajautettu indeksisalkku, joka maksaa säännölliseti osingot ulos sijoittajalle. Kun sijoittaja käyttää pelkästään osinkotuloja, eikä myy sijoituksiaan on lähes mahdotonta, että rahat loppuisivat ikinä kesken. Kassavirtasalkun tulee kuitenkin olla sangen suuri, koska osingot pyörivät yleensä 1-3% välillä (jos ei erityisesti sijoiteta High Yield-etf:iin ) ja tästä menee vielä lähes kolmasosa veroihin. Osinkoa ulos maksamattoman salkun omistajalla on taas paremmat mahdollisuudet itse vaikuttaa tuloihin ja hän voikin realisoida varallisuutta vain tarpeensa mukaisesti.

Jos minulla olisi jo kasassa summa, joka sijoitettuna takaisi riittävän kassavirran elämiseen, niin sijoittaisin sen ehdottomasti osingot ulos jakaviin etf:iin. Tilanne on nyt kuitenkin toinen, koska sijoitusvarallisuuteni ei ole vielä tarpeeksi suuri talodellista riippumattomuutta ajatellen, enkä täten käyttäisi osinkoja kulutukseen, vaan sijoittaisin ne uudelleen.

Tilanne ei ole kuitenkaan täysin mustavalkoinen, sen suhteen onko kriittistä massaa kerrytettäessä sijoitettava osingot uudelleen sijoittaviin etf:iin, vai osingot ulos jakaviin. Vaikka osinkotuloista menee suuri osa veroihin, niin ne sisältävät kuitenkin useita positiivisiäkin asioita.

Osinkoa jakava ETF                                             Osingot uudelleen sijoittava ETF                         
+ Tuottaa oikeaa passiivista kassavirtaa                  + Verotehokas
+ Auttaa salkun tasapainotuksessa                        + Osinkojen uudelleen sijoittaminen "ilmaista"
+ Alhaisemmat kulut (TER)                                    - Korkeamman kulut (TER)
+ Mahdollistaa paremmin velkavivun käytön             - Suuremmat spreadit (yleensä)
+ Laaja etf valikoima                                              - Ei anna oikeaa tuottoa
+ Tuo lisää mielenkiintoa                                       - Suppea tuotevalikoima              
- Verotus

Useissa maissa, kuten Yhdysvalloissa ei vastaavia ongelmia ole. Tämä johtuu heidän lainsäädännöstään, joka mahdoliistaa erilaisten verotehokkaiden tilien käytön ja osinkojen automaattisesta uudelleen sijoittamisesta tehtävän sopimuksen, jolloin veroja ei tarvitse maksaa. Tämän vuoksi osingot uudelleen sijoittavien etf:ien tarjonta on pientä ja kulut huomattavasti korkeammat, kuin muilla etf.illä. Tilanne olisi helppo, jos Suomessa olisi lainsäädännölliseti mahdollista sopia osinkotulojen verottomuudesta, jos ne sijoitettaisiin uudelleen. Tälläisillä toiveilla ei ole kuitenkaan todellisia mahdollisuuksia toteutua ja onnistua (hyvänä esimerkkinä PS-tili). Kaiken lisäksi etf:ien jakamia osinkoja käsitellään Suomessa normaalina pääomatulona, eikä osinkona.

sijoittaminenKoska nykyinen strategiani perustuu täysin osingot uudelleen sijoittavien etf:ien käyttöön, olisi minun syytä miettiä entistä tarkemmin exit-strategiaani ja missä muodossa tulen hyödyntämään sijoitustuottoja saavutettuani taloudellisen riippumattomuuden. Olen hiljattaen kypsytellyt ajatusta toisen sijoitussalkun perustamisesta, joka sisältäisi pelkästään Vanguardin etf:iä. Nämä etf:t jakavat osinkoa ja ovat erittäin kustannustehokkaita (pois lukien verotus). Vanguard on erittäin tunnettu ja luotettavana pidetty indeksitalo sijoittajien keskuudessa. Ajatuksenani ei ole heti hylätä uutta sijoitussuunnitelmaani, vaan aloittaa rakentamaan siinä sivussa kassavirtaa tuottavaa salkkua, jonka sijoituksia ei tarvitse myydä koskaan.

Idenani olisi edelleen sijoittaa 1 000 euroa kuukaudessa sijoitussuunitelmani mukaisesti db-xtrackersin ja iSharesin etf:iin. Mikäli kuukautisten kulujeni ja tämän tuhannen euron sijoituksen lisäksi minulle jäisi vielä ylimääräistä rahaa, tulisin ohjaamaan sen Vanguardin tuotteisiin. Tarkoituksena ei ole asettaa mitään absoluuttisia säästötavoitteita näiden sijoitusten suhteen, vaan siirtää rahaa aina vallitsevan tilanteen mukaisesti, ilman ylimääräistä painetta tai stressiä. Tavoitteena on toki korkea tuotto, mutta aivan 10%-vuosituottoon kulujen ja verojen jälkeen en pyri. Tämän salkun säännöt, eivät olisi muutenkaan aivan niin tiukat, kuin nykyisen salkun ja tarvittaessa osinkotuloja voisi käyttää myös kulutukseen (näin tulee tuskin kuitenkaan käymään). Kirjanpidollisesti käsittelisin näitä osinkotuloja siis normaalina tulona, enkä täysin eriytettynä muusta omasta taloudestani, kuten nykyisen salkkuni kanssa toimin. Tällä tavoin saan myös nostettua säästö-prosenttiani, joka tosin olisi käytännössä "kirjanpidollinen kikka", mutta se toisi onnistumisen kokemuksia.

Exit-strategiaa ajatellen voisi olla järkevää lopettaa sijoittaminen osingot uudelleen sijoittaviin etf:iin hyvissä ajoin ennen taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista, koska sijoitukset jouduttaisiin kuitenkin realisoimaan lyhehkön ajan kuluessa. Tämän 1 000 euron uuden pääoman voisi ohjata Vanguardin etf:iin, kun salkun arvo alkaa olemaan 300 000 - 600 000 euron tietämillä. Sitten kun miljoonan euron rajapyykki alkaa häämöttää, voitaisiin osingot uudelleen sijoittavia etf:iä alkaa hiljalleen myymään (sanotaan vaikkapa 800 000 - 900 000 euron rajan ylittämisen jälkeen) ja ostaa tilalle kassavirtaa tuottavia sijoituksia. Tässä vaiheessa olisi syytä miettiä tulisiko salkkuun antaa tilaa myös High Dividend Yield ja Dividend Aristocrats -tyyppisille etf:ille, joiden painotusta lisäämällä olisi mahdollista kasvattaa efektiivistä osinkotuottoprosenttia.

Mikäli kykenisin säästämään riittävästi Vanguardin etf:iin jo nyt, niiden maksamat osingot mahdollistaisivat paremmin velkavivun käytön. Se antaisi myös paremmin liikkumavaraa omaan talouteen ja vararahaston merkitys saattaisi hieman pienentyä. Riippuvuuteni antamastani työpanoksesta ansiotöiden suhteen saattaisi myös hieman laskea. Tätä kakkossalkkua voisi alkuvaiheessa pitää eräänlaisena "hiekkalaatikkona", jossa voi temmeltää hieman vapaammin, kuin varsinaisessa ykkössalkussa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole missään tapauksessa alkaa spekuloimaan ja sallia sijoittaminen yksittäisiin osakkeisiin tai eksoottisiin korkeanriskin sijoitustuotteisiin. Loppujen lopuksi tästä kakkossalkusta olisi kuitenkin tarkoitus tehdä se varsinainen ykkössalkku, joka mahdollistaisi osinkojen muodossa taloudellisen riippumattomuuden.

9 kommenttia:

  1. Hei,

    Ensinnäkin kiitos hyvästä blogista. Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten, mutta kuluneen vuoden arkistojen kirjoituksiasi, pohdintojasi ja ajatuksiasi sijoittamiseen liittyen on ollut mielenkiintoista lukea. Olen itsekin astellut suurinpiirtein samanlaista polkua pitkin eteenpäin sijoittamisen maailmassa kuin sinäkin, joten siinäkin mielessä tunnistan monia ajatuksiasi.

    Tähän viimeiseen kirjoitukseesi liittyen rupesin miettimään, että kuinka kannattavaa sinun on myöhemmässä vaiheessa rueta siirtämään varoja toisesta eft-salkusta toiseen ihan jo syntyvien veroseuraamusten, mutta mahdollisesti myös muiden syntyvien kustannusten vuoksi. Katkaiset myös korkoa korolle kertymisen näin tekemällä. Vaikka osingot uudelleensijoittava Etf-rahastosi ei tuotakaan jatkuvasti sinulle mitään osinkojen muodossa, niin onhan sinun mahdollista myöhemmässä vaiheessa ottaa rahastosta varallisuutta ulos esimerkiksi 0,5% kuukausittain. Salkkusi arvon ollessa tavoitteellisen miljoona euroa tarkoittaa tämä puoli prosenttia 5000€:a - verot joka kuukausi. Tuon määrän pystyisit nostamaan kuukausittain ilman, että salkkusi arvo vielä edes putoaisi lainkaan keskimääräinen arvonnousu huomioon ottaen. Tarvittaessa pystyisit säätelemään itse nostamaasi summaa rahantarpeesi mukaisesti. Samalla nostojesi yhteydessä tulet automaattisesti hajauttaneeksi myös varallisuuden noston rahastosta, joka mielestäni on hyvä ottaa muutenkin huomioon etukäteen jo sijoitussuunnitelmaa tehdessä. Toki tässä vuosien varrella pääomatulojen verotus kerkeää muuttumaan moneen kertaan ennen kuin tämä vielä konkretisoituu, mutta suunnitelmat on tehty muutettaviksi.

    Lähempänä exit-strategian toimeenpanemista saattaisi myös olla turvallisempaa rueta lisäämään korkosijoitusten painoarvoa osakkeiden sijaan. Esimerkiksi yleisen ohjeistuksen mukaisesti (osakkeisiin 100% - sijoittajan ikä, loput korkoihin).

    Muutoinhan tuota kakkossalkkua voit halutessasi hyvin kerryttää, mutta en itse lähtisi edellä mainituilla perusteilla välttämättä muuttamaan ykkössalkkua kakkossalkuksi myöhemmässä vaiheessa.

    -MM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. @MM
      Mukava kuulla että viimeaikaiset kirjoitukseni ovat olleet mielenkiintoista luettavaa!

      Olet oikeassa, ettei osingot uudelleen sijoittavia etf:iä kannata myydä kertarysäyksellä ja ostaa tilalle toisia etf:iä, koska tästä aiheutuvat haitat (verot ja toimeksiantokulut), ovat suuremmat kuin hyödyt. Kuten tekstissä kirjoitin, niin myymällä voi pääomatulojen virtaa säädellä itse, omien tarpeidensa mukaisesti. Uskon myös, että tulen jatkamaan ansiotöissä, vaikka saavuttaisinkin aseman, jossa se ei olisi enää taloudellisista syistä pakollista. Vanguardin etf:t olisivat kuitenkin parempi vaihtoehto rahoille, niiden selvästi matalampien kulujen, vastapuoliriskin puuttumisen, sekä paremman elinvoimaisuuden takia.

      Osingot uudelleen sijoittavien etf:ien myyminen hiljalleen voisi tapahtua esimerkiksi tasapainotuksen yhteydessä. Kun jonkin etf:n arvo nousee selvästi ylipainoon sen osuutta voisi pienentää ja jos rahoja ei tarvitse kulutukseen, niillä voisi ostaa Vanguardin etf:iä. Myönnän, että tämä ajattelumallini taustalla on osittain psykologiset syyt: ajatus passiivisesta kassavirrasta on jotenkin vain niin kutkuttava.

      Mitä korkojen mukaan ottamiseen tulee, niin 100%-ikä -sääntöön en tule ainakaan nykyisen ajattelutapani mukaan koskaan menemään. Luultavimmin tulen korkosijoituksia toki myöhemmin tekemään, mutta kovin suurta painoa en niille tule antamaan. Tämä johtuu niiden heikosta realituotosta inflaatio- ja kulukorjattuna. Martin Paasin kirjoitus Nordetblogissa avaa hyvin ajatuksiani sen suhteen: Pitkässä juoksussa olemme kaikki kuolleita

      Riskitasoa tulen luultavimmin laskemaan hivenen korkojen avulla, mutta suurin keino riskitason laskemiseksi tulee luultavimmin olemaan Reit-etf:ien mukaan ottaminen ja osakesijoitusten painottaminen enemmä osinko-aristokraatteihin ja arvo-osakkeeisiin. Esimerkiksi raaka-aineisiin en tule ikinä koskemaan, koska niissä ei ole minkäänlaista "tuotto-mekanismiä".

      Poista
  2. Kuinka suuria osinkoja nämä High Yeld ETF:t sitten saattavat jakavat verrattuna "tavallisiin"?

    Seligsonin sivuilla oli vielä pari viikkoa sitten tiedot rahastojen B-osuuksien osingonjaosta ja muistaakseni mikään rahasto ei ylittänyt 0,5 %. Olin aika yllättynyt erityisesti Top 25-rahastojen osalta, koska niissä olevien yhtiöiden luulisi jakavan tasaista ja korkeahkoa osinkoa. Jostain syystä ne tiedot eivät kauaa sivuilla pysyneet. Nyt niitä ei löydy enää mistään.

    Tämän perusteella luulisin sitten, ettei ainakaan Seligsonin rahastojen tuotto-osuuksilla saisi järkeviä passiivisia tuloja ainakaan vielä miljoonalla eurolla. Siksi siis kysymys.
    Asiasta kun ei ole mitään kokemusta, sillä aloitin rahastosäästämisen vasta reilu vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen muutamaan kertaan yrittänyt etsiä myös Seligsonin rahastojen osinkohistoriaa, mutten ole onnistunut löytämään. Heidän rahastojensa avaintietoesitteissä on kuitenkin maininta b-osuuksien osinkojen jaosta. Esimerkiksi Top25 Brands rahaston avaintietoesitteessä sanotaan, että " Tuotto-osuuksille (B) jaetaan vuosittain tuotto, joka vastaa vuosittaista osinkotuottoa, kuitenkin vähintään 3 % vuoden viimeisen päivän osuuden arvosta." Näin ollen en usko, että väitteesi vain 0,5%-osinkotuotosta on paikkaansa pitävä. Mikäli sijoittaa Seligsonin rahastoihin olisi melkoinen etu, jos A-osuuden voisi muuttaa vuosien päästä sopimusteknisesti B-osuudeksi, siten ettei rahastoa tarvitisisi myydä ja maksaa tästä aiheutuvia veroja.

      Mikäli haluaa osinkotuoton maksimoida, on siihen tosiaan olemassa erilaisia strategisia-etf:iä. Esimerkiksi Vanguardin High Dividend Yield:in SEC-Yield on tällä hetkellä 3,03%. GlobalX tarjoaa taas SuperDividend etf:ää, jonka SEC Yield on nyt 6,06%. Tälläisissä tuotteissa täytyy kuitenkin huomioida, niiden sisältö, joka usein painottaa todella paljon Reit- ja Finanssi sektoreita, joten pelkkään osinkotuottoprosenttiin, ei kannata ainoastaan kiinnittää huomiota. Tämä GlobalX:n SDIV on sangen mielenkiintoinen tuote, koska sillä on korkea osinkotuottohistoria ja se jakaa osingot ulos kuukausittain. Vastapainona tosin arvonnousu on olematonta, joten tämä on turha tuote sijoittajalle, joka ei tarvitse kuukausittaista kassavirtaa.

      Poista
    2. Näköjään jäänyt huomaamatta avaintietoesitteen teksti. Pari viikkoa sitten oli tosiaan lista, jonka muistan listanneen mainitsemani asiat. Saatoin myös ymmärtää sen täysin väärin. Olisi kiva nähdä lista uudestaan ja ottaa selkoa sen viestistä.
      PhoebusBlogissa mainitaan myös toissa vuoden osingot ja ne olivat reilut 3%.

      Kiitos vastauksesta!

      Poista
  3. Ajatuksia:

    Mielestäni osinkouskovaisuus on valitettavan yleinen synti suomalaisilla sijoittajilla. Kuvitellaan, että vain osinko on tuottoa ja esim. omien osto ei olisi - vaikka jälkimmäinen on suurelle osalle tuottoisampaa verotuksen takia.

    Ja ennen kuin kukaan alkaa huutaa "Mutta kun Nokia!!!", totean, että omien ostoilla ja osingoilla ei ole MITÄÄN eroa, paitsi verotuksen ja kulujen osalta. Kummallakin voitonjakotavalla on mahdollisuus saada sama kassavirta, sama ääniosuus ja sama omistusosuus yhtiöstä. Kumpikin mahdollistaa tismalleen saman lopputuloksen. Sijoittajan tehtävä on vain päättää, mitä haluaa tehdä. Monessa tapauksessa verotuksen takia omien osto olisi piensijoittajalle paljon halvempi tapa jakaa voittovaroja. Mutta koska verotus on täällä läpimätä, mennään insitutionaalisten ehdoilla. Jes.

    Osinkoja ei saa tuijottaa sokeasti ja sijoittajan tuottoa on AINA realisoimaton arvonousu + osingot. Ei ikinä vain toinen osakkeesta/rahastosta riippumatta.

    ETF:issä kannattaa tosiaan suosia uudelleensijoittavia. ETF:ien 30%:n vero tekee muuten hommasta ikävää. Suomalainen ETF tai rahasto joutuu boonuksena maksamaan esim jenkkiosakkeista lähdeveron, jota sijoittaja ei saakaan hyvityksenä takaisin. Kieroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi useassa kohdassa. Osakkeiden tuotto muodostuu arvon-nousun ja osinkojen yhteisvaikutuksesta. Pitkäjänteisen sijoittajan kannalta on tärkeää, etteivät yhtiöt jaa kaikkea tuottoa ulos sijoittajille, vaan pystyvät löytämään järkeviä nvestointikohteita ja kasvamaan. Jatkuvasti korkea efektiivinen-osinkotuotto, antaa kuvan yhtiön vaikeuksista löytää investointikohteita ja kun yhtiö ei kasva, se ei voi myöskään nostaa osinkojaan tulevaisuudessa ja yhtiö on vaarassa näivettyä. Mikäli yhtiöllä ei ole näköpiirissä investointikohteita ja heidän osakkeen arvo on houkuttelevan alhainen, niin omien osakkeiden ostaminen on tällöin järkevää. Osinkojen jaon ja omien osakkeiden oston välinen mielekkyys riippuukin paljon osakkeen arvostustasosta.

      Osinkojen tarve sijoittajan kannalta riippuu taas hänen omasta tilanteesta. Itse en tällähetkellä tarvitse osinkotuloja, joten sijoitan etf:iin jotka sijoittavat osingot uudelleen ilman veroseuraamuksia. Taasen instituutiot tai muut yksittäiset sijoittajat jotka rahoittavat toimintaansa osinkotuloilla, arvostavat tasaisesti kasvavaa osinkotuloa ja ovat jopa riippuvaisia siintä. Vaikka sijoittaja sijoittaisikin osingot uudelleen, niin ne auttavat häntä kuitenkin salkun tasapainottamisessa.

      En näe siis osinkokysymykseen olevan mitään "joka-tai -ratkaisua".

      Poista
    2. Joo, toki vastaukseni koski kotimaista piensijoittajaa. Instituutiot eivät maksa osinkoveroa, joten tilanne on niillä toinen.

      Kommenttini lähinnä koski sitä, että huomaan hirmuisen monessa paikassa, ettei sijoittajat tunnu tajuavan, mitä osinko on ja mitä se ei ole. Ei ymmärretä, mitä eroa ja samaa on omien ostoissa ja osingoissa ja miten verotus vaikuttaa salkun tuottoon. Ei oikein tajuta, mitä osingon irtoamisessa tapahtuu ja mikä merkitys (jos lainkaan) sillä on sijoittajan tuottoon.

      Joka kevät saamme lukea Arvopaperista, foorumeilta ja Nordnetin uutiskirjeistä, kuinka siihen ja siihen osinkoon "vielä ehtii mukaan". Aivan idioottimaista! Jotenkin tuntuu, että olen hiekkalaatikolla idioottien kanssa, joilla ei ole mitään ymmärrystä pörssisijoittamisesta :)

      Olen itsekin vahvasti sitä mieltä, että korkea efektiivinen osinkoprosentti ei ole useinkaan syy, vaan seuraus. Seuraus siitä, että näkymät ovat heikot, kasvua ei odoteta. Tai että tuloksen ennakoidaan laskevan.

      Osinkoaristokraattejakaan en suosi siksi, että haluan erityisesti osinkovirtaa, vaan siksi, että ne jättävät osan tuloksesta jakamatta osinkoina ja käyttävät osan omien ostoon ja osan investointeihin ja kasvuun. Ei automaattinen kassavirta haittaa, mutta kun kasvatan salkkua, niin osinko tarkoittaa vain veroja ja uudelleensijoittaminen kuluja. Ne ovat tappiota.

      Poista
  4. Löysin blogisi kun etsin tietoa etf:ien lähdeveroista. Mielenkiintoista asiaa.

    Oletko tutkinut perittyjen lähdeverojen vaikutusta ETF:n tuottoon? Mainitset dbxtrackerin etf:t, mutta nehän ymmärtääkseni seuraavat indeksiä jossa osingoista vähennetään tyypillisesti 30% lähdevero, ja sijoitetaan verolla vähennettynä takaisin (Total Return NET). Tällöin lunastettaessa osuuksia maksetaan osingoista vielä kertaalleen 30%/32% suomen verottajalle, ts.osinkojen tuplaverotus.

    Verotehokkuus lienee hieman kyseenalaista tässä tapauksessa?

    VastaaPoista