Perjantai 11.11.11, Vantaa kauppakeskus Jumbo, Citymarket:
"Ihmiset huusivat apua, kiroilivat, kirkuivat ja huusivat että älkää tönikö, mutta paine vain kasvoi. Luulin oikeasti hetken, että rusennun hengiltä, rintakehään sattui ja puristus oli tuskallinen."
"Naisen ajauduttua tungoksen mukana sisään tilanne helpottui ja nainen päätti hakea käytävän päässä siintävältä lavalta läppärin. Hän otti lavalta yhden, mutta se riistettiin hänen käsistään väkisin"
"Huusin apua, mutta kukaan ei auttanut. Rusennuin ihmisten jalkoihin. Kun taistelin itseni polvilleni, noin parikymppinen mies tarttui koneeseeni, joka oli ollut puoliksi allani ja yritti väkisin viedä sen käsistäni. Huusin taas apua ja pidin kiinni. Päätin että vaikka henki menisi, en anna konetta noin röyhkeälle tyypille. En olisi ikinä uskonut että joku voi olla noin törkeä. Hän näki, että olen musertunut muiden alle ja heikossa tilanteessa."

"Itku kurkussa ja runneltuna nainen meni läppärin kanssa kahvilaan odottamaan. Vasta kun pahin tungos oli ohi, hän uskalsi mennä kassalle maksamaan ostoksensa."
Samaan aikaan Helsingin Jätkäsaaressa, Verkkokauppa.com:
"Myymälään otetaan kerrallaan sisään 1 000 henkeä. Vaikka kauppa imee sisään väkeä koko ajan, ei jono tunnu kovin paljon supistuvan"
"He ovat jonottaneet jo tunteja ja edessä on vielä tuntien jonotus. Osalla on retkituoleja ja ruokaa mukana."
"Kymmeniä ihmisiä nukkui teltoissa myymälän ulkopuolella. Osa saattoi olla siellä kaksikin yötä."
"Komisario Mäkiniemi ei ole koskaan nähnyt yhtä pitkää jonoa Helsingissä."
- Poliisi partioi Jätkäsaaressa koko päivän tänään ja huomenna.
(kuvat: Freedigitalphotos)
(lähteet: Iltasanomat, Iltalehti, HS-omakaupunki)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti