sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Aktiviteetti salkku

"Uskon passiiviseen indeksisijoittamiseen ja ajoittamisen mahdottomuuteen."
Tuo on nykyisen sijoitussuunnitelmani perusta, jota olen pyrkinyt noudattamaan. Olen halunnut toimia esimerkkinä rationaalisesta sijoittajasta, joka ostaa säännöllisesti passiivisia ETF-osuuksia ja pitää niistä kiinni hamaan tulevaisuuteen, eikä poukkoile edestakaisin. Minut on kuitenkin usein vallannut tunne ja halu tehdä toimenpiteitä, jotka ovat sijoitussuunitelmani vastaisia. Olen onnistunut hillitsemään osittain näitä tunteita kirjallisen sijoitussuunnitelman avulla, mutta venkoiluni ei tästä huolimatta ole täysin loppunut.


Silloin tällöin tulee eteen ideoita ja mahdollisuuksia joita haluaisi hyödyntää, mutta aiemmin tehdyt raamit estävät tämän. Sijoittamisessa menestyminen edellyttää kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, mutta sijoitussuunnitelmaa on erittäin hankala noudattaa silloin, kun näkee parempia tuottomahdollisuuksia muualla.

Minut on taas vallannut tälläinen tunne. Se on varmaan osittain myös pelkoa, mutta sijoittaminen Yhdysvaltoihin tuntuu nykyisessä nousurallissa matalatuottoiselta puuhalta. Mikäli haluan noudattaa allokaatiosuunnitelmaani tarkasti, niin minun tulisi sijoittaa S&P500 equal weight etf:ään 7000 euroa ja Russell2000 etf:ään 700 euroa, jotta olisin allokaatiotavoitteessani. Luonnollisesti myös tämän jälkeen sijoitettavasta uudesta pääomasta 65% tulisi ohjautua Yhdysvaltojen suuntaan. Minulla on viimeaikoina ollut tiukkaa rahasta (vuodenvaihteen työttömyysjakso, auton osto, suunnitelmat oman asunnon ostamisesta ym.), joten noin suuren summan sijoittaminen Yhdysvaltojen markkinoille ei tunnu tässä tilanteessa mielekkäältä.

Markkina-analyysini-arvaukseni on, että nousu saattaa vielä jatkua hivenen aikaa, mutta seuraavan kurssilaskun pohja tulee olemaan nykyisiä markkinahintoja alempana. Uskoisin alkuvuoden huiman kurssinousun enteilevän miinusmerkkisiä tuottoja kevään- ja kesän aikana. Toukokuuilmiö saattaa siis näyttää päätänsä tänä vuonna. Toisaalta näen Venäjän osakemarkkinoilla mahdollisuuksia ja uskon Euroopan- ja kehittyvien osakemarkkinoiden suoriutuvan lähitulevaisuudessa USA:ta paremmin.

Hallittu näkemyksen ottaminen

Uskon yhä että nykyinen sijoitussuunnitelmani on hyvä ja että minun tulee pitää siintä pääpiirteissään kiinni. Ajattelin kuitenkin perustaa nykyisen salkkuni rinnalle toisen sijoitussalkun. Tällä kakkossalkulla voisin ottaa näkemystä, harrastaa osakepoimintaa ja hieman jopa "leikkiä" (indeksisijoittajakin tarvitsee aktiviteettiä pysyäkseen virkeänä)

Tarkoitus olisi, että nykyisen sijoitussuunnitelmani mukainen salkku on ehdottomasti prioriteetti numero yksi ja että sen arvo kehittyisi vähintäänkin suunnitelmani mukaisesti. Toisin sanoen kakkossalkku ei saa vaarantaa tavoittettani päästä taloudelliseen riippumattomuuteen ja näiden kahden salkun varoja hallinnoidaan erikseen. Tällä hetkellä ykkössalkkuni on noin 17 000 euroa edellä tavoitettaan, joten liikkumavaraa olisi nyt tarjolla. Mikäli ykkössalkun tavoitellusta arvonkehityksestä ollaan jäljessä, ei kakkossalkuun saa siirtää uutta pääomaa, vaan kaikki liikenevä raha on ohjattava ykkössalkkuun. Korostan vielä että taloudellinen riippumattomuus on tarkoitus saavuttaa ykkössalkulla ja että kakkossalkun on tarkoitus korkeintaa tukea tavoitetta, mutta ei olla keino sen saavuttamiseksi.

 Kakkossalkun rahoja voidaan käyttää kulutukseen ja sieltä voidaan siirtää rahaa ykkössalkkuun, mutta ei toisinpäin. Sijoituskohteita, sijoitusaikaa tai muitakaan raameja ei tähän leikkisalkkuun aseteta, mutta tehtäviin sijoituksiin on kuitenkin oltava edes jonkinlaiset järkevät perustelut, jotta homma ei mene täysin lottoamiseksi ja rahojen tuhlaamiseksi. Tiukkaa ylärajaa kakkossalkun koolle en myöskään halua asettaa, mutta suositus maksimaaliseksi kooksi ykkössalkkuun verrattuna voisi olla 10-15% luokkaa.

Kakkossalkun on siis tarkoitus antaa mahdollisuus ottaa näkemystä ja hyödyntää mahdollisia markkinoiden erikoistilanteita. Tähän ei kuitenkaan etsitä suurella intensiteetillä uusia sijoituskohteita ja sitä voidaan pitää myös täysin tyhjänä pitkiäkin aikoja. Tehtävillä sijoituksilla on kuitenkin tarkoitus voittaa markkinat, olipa se sitten miten epätodennäköistä tahansa ja menestystä tulen luonnollisesti vertaamaan ykkössalkuun.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Olen harkinnut vastaavanlaista rakennetta. Oma haasteeni on ollut, että satelliittisijoitusistani, joilla pyrin ottamaan näkemystä, uhkaa usein epäonnistuessaan tulla pitkäaikaisia sijoituksia. Nämä sijoitukset usein heikentävät salkun kokonaistuottoa ja osinkokertymää.

    Siten satelliittisijoituksiin (jokainen voi kutsua sitä tavallaan) tarkoitettu kakkossalkku toisi läpinäkyvyyttä ja madaltaisi henkistä kynnystä luopua epäonnistuneista sijoituksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo helpottaa hallinnointia ja tuoton seuraamista, kun eri strategioiden sijoitukset ovat omissa salkuissaan. Salkunhoidossa on tärkeää hallinnoida kokonaisuutta, mikä voi olla äärimmäisen hankalaa jos samassa salkussa on suuri määrä täysin erityyppisiä ja erilaisiin strategioihin perustuvia sijoituksia, joilla on jokaisella omat tavoitteensa.

      Nimenomaan tuon selkeyden takia näen, että satelliittisijoitukset on parempi pitää omassa erillisessä salkussaan, eikä tiettynä osuutena yhdessä ainoassa salkussa varsinaisten core-sijoitusten kanssa.

      On myös huomioitava että pilvi pohjaisilla talukkolaskentaohjelmilla on erittäin helppo seurata salkkujen suoriutumista erikseen ja yhdessä kokonaisuutena.

      Poista