sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Millä rahalla sinä niitä osakkeita oikein ostelet?

Osakesijoittaminen on pitkäjänteistä touhua. Tulosta voi toki saada lyhyessäkin ajassa, mutta jos todella haluaa päästä nauttimaan korkoa korolle -ilmiöstä on markkinoilla oltava vuosikymmeniä. Osakkeiden omistamisessa on aina riskinsä ja kurssit voivat romahtaa hyvinkin nopeasti.

Älä sijoita sellaista rahaa, mitä et kestä menettää
Heidän jotka ovat aikeissa sijoittaa osakkeisiin, tulee ymmärtää tämä riski. Pelkkä ymmärrys ei tietenkään vielä riitä, vaan heidän tulee myös olla valmiita kestämään ja kantamaan ne seuraukset, jotka mahdollinen romahdus aiheuttaa. Eli jos varallisuutesi arvo yllättäen puolittuu, sen ei tulisi vaikuttaa muihin elämäsi osa-alueisiin millään tavalla. Toisin sanoen osakkeisiin ei tulisi sijoittaa sellaisia rahoja, joita ei ole valmis menettämään.

Oman ajatusmallini mukaan, en varsinaisesti odota koskaan saavani sijoittamiani rahoja takaisin. Kun siirrän rahaa käyttötililtä sijoitustilille on lähtökohtana se, että sijoitettua pääomaa ei tulla koskaan siirtämään takaisin kulutukseen. Vasta siinä vaiheessa, kun osinkotuloni ohittavat menoni, eli olen saavuttanut taloudellisen riippumattomuuden, on mahdollista että siirrän saatuja osinkoja sijoitustililtä käyttötililleni.

Jotta sijoitukset voivat kasvaa ja kehittyä rauhassa, ei niiden varaan tulisi lakea yhtään mitään! Sijoittajan (ansiotuloilla elävän) tulee ajatella omaa arkipäiväistä talouttaan täysin erillään sijoitusvarallisuudestaan. Käyttötilillä tulisi aina olla niin paljon rahaa, että ne kattavat kaikki kulut ja hieman enemmänkin. Lisäksi  tulisi olla vielä erillinen vararahasto, joka vastaa oman talouden usean kuukauden menoja.

Näillä keinoilla ja tälläisellä ajatusmallilla luodaan vahva pohja onnistuneelle ja kestävälle sijoittajauralle läpi elämän. Se mahdollistaa vakaan ja kestävän talouden, sekä antaa mahdollisuuden nauttia elämästä ja nukkua yöt rauhassa, ilman stressiä raha-asioista.

(kuva: Freedigitalphotos.net David Castillo Dominici)


3 kommenttia:

  1. Tämä on ehdottoman terve ajattelutapa. Passiivinen tulo on tietysti aluksi hyvin pieni osa muista tuloista, mutta vuosikymmenissä nämä pienet purot kasvavat huomattavan suureksi osaksi tuloja ja jos kaikki menee hyvin niin taloudellinen riippumattomuus on mahdollinen eläkevuosiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisinä vuosina osinkotulot voivat totta tosiaan tuntua hyvinkin pieniltä ja mitättömiltä. Täydellinen riippumattomuus taloudellisesti ei kaikilla varmaankaan ole täysin realistinen tavoite, ainakaan jos "idealamppu" omassa pääkopassa syttyy vasta hieman vanhemmalla iällä.

      Oma taipaleeni osakkeiden parissa on kestänyt alle viisi vuotta, jonka aikana olen saanut ansiotuloja vain noin kahden vuoden ajan. Muutoin opiskelin ja olin armeijassa. Tänä aikana olen kasannut osakesalkun, jonka nykyisillä osinkotuloilla pystyisin viettämään 1,5 kuukautta palkatonta lomaa. Kyseessä ei siis ole enää täysin mitätön tulonlähde!

      Kun pitää kärsivällisesti jalat maassa ja antaa positiiviselle kassavirralle sen tarvitseman ajan kasvaa ja vahvistua, niin muutaman vuoden päästä.... ai ai kun tekee nannaa

      Poista
  2. Isommilla tuloilla kei tuo ole iästäkään kiinni.

    VastaaPoista